English version, click here.
No niin, palasin tänään lomalta. Tai osittain työmatkalta. Hyppäsin maanantaina 25.11. koneeseen ja lentelin Singaporen kautta Melbourneen. Melbournessa oli tiedossa loma sekä WDC, maailman diabeteskonferenssi ja niitä ennen Kansainvälisen diabetesliiton, IDF:n, Young Leaders in Diabetes -ohjelma. Suomalaisten tunnelmia konferenssista voit lukea vaikkapa Diabetesliiton Puheenvuoroja -palstalta. Myös itse nuorten ohjelmasta, YLD:stä on julkaistu blogi NDY:n sivuilla. En siis sen enempää käy itse ohjelmaa läpi, vaan kerron mieluummin siitä, mitä tavallisen diabeetikon sokereille kävi maailman toisella puolella.
Ensinnäkin matkustaminen ei ole se paras juttu verensokerille. Ensimmäinen lento lähti juuri ennen keskiyötä maanantaina ja keskiviikkoaamuna klo 7 paikallista aikaa olimme perillä Melbournessa. Pumppu on siinä mielessä kätevä matkakumppani, että ei tarvitse pelata pitkävaikutteisen pistosajoilla. Basaalia voisi muokata menemään samansuuruisen määrän koko ajan aikaerosta riippumatta, mutta itselläni vuorokausimallin vaihtelut ovat niin vähäisiä, että yleensä matkan pituudesta riippumatta korjaan vain perillä pumpun kellon näyttämään oikeaa aikaa. Ehkä tällä kertaa olisi kuitenkin kannattanut tehdä jonkinlainen varotoimenpide, ensimmäiset kaksi viikkoa kiikuin nimittäin jatkuvasti 17 mmol/l tuntumassa.
Hypoista ei ollut tietoakaan, aamupalaa ennen sokerit olivat vain muutamana päivänä alle 10. Ihmettelin, mutta laitoin kaiken ohjelmasta johtuvan stressin piikkiin. Tuli valvottuakin aika tavalla kun vapaa-aikaa oli lähinnä vain iltaisin. Joka aamu olin kuitenkin pirteänä aamupalalla joka ei sitten välttämättä ollutkaan fiksua. Hotellin aamupala koostui päivittäin paahtoleivästä hillolla, munakkaasta, paistetuista herkkusienistä, röstiperunoista, pavuista, corn flakesista, tuoremehusta, hedelmistä sekä erittäin makeasta jugurtista. Muuta ei ollut tarjolla. Tulimme isommalla porukalla siihen tulokseen, että tuo jokseenkin epäterveellinen aamupala oli kaiken pahan alku ja juuri. Sokerit hyppäsivät aina aamupalan jälkeen yli kahden kymmenen vaikka olisin tuutannut miljoona yksiköä bolusta (okei, en kokeillut sentään!).
Lounas ja päivällinen ei ollut juuri parempi, sillä tarjolla olleet peruna- ja pastaruuat olivat tietysti täpötäynnä hiilaria. Illalla muutama olut ja sokerit eivät sitten missään välissä ehtineetkään laskea.
Kahden viikon koulutuksen ja konferenssin jälkeen alkoi loma! Jes! Ihanat 2 viikkoa lisää Australian lämmössä (tosin ensimmäiset 4 lomapäivää oli alle 20’C ja satoi melkein koko ajan)! 🙂 Vaihdoin hotellin budjettihostelliin toiselle puolen kaupunkia. Aamupala ei juuri parantunut, paahtoleipää hillolla ja corn flakeseja. Keskiviikkona pannukakkuja. Mutta lounaaseen ja päivälliseen pystyin kuitenkin vaikuttamaan itse. Sokerit tasaantuivat hiukan, oltiin enää vain lähellä 12 mmol/l, tosin siellä sitten jatkuvasti. Onneksi meitä oli matkassa useampi diabeetikko, tässä todettiin nimittäin taas vertaistuen voima.
Samassa porukassa matkustanut saksalainen Kathi on sairastanut diabetesta ihan pienestä, kuten minäkin, mutta omistanut pumpun kauemmin. Kathilla oli homma selkeästi enemmän hallussa ja kuuntelin silmät pyöreinä kun hän kertoi laittaneensa tilapäisen boluksen +200% yhden kokonaisen päivän ajaksi. Se oli auttanut sokereihin, ne olivat laskeneet saman tien normaalille tasolle.
Mietin, että ehkäpä tätä kannattaa kokeilla. Ehkä yhden kokonaisen vuorokauden menetys Australiaan matkatessa oli keikauttanut koko kropan väärin päin ja olin ollut kaksi viikkoa päiväannoksen verran insuliinivajeessa. En sentään uskaltanut ihan kaksinkertaistaa annosta, mutta laitoin pumpun tilapäisen basaalin tykittämään +150% kolmeksi tunniksi. Ero oli huomattava! Ei enää janottanut ihan koko ajan ja vaikka sokerit olivat edelleen yli 10, oli vaan niin paljon helpompi olla. Jatkoin koko loppupäivän +140% basaalilla. Yöksi laskin sentään normaaliannostukseen ihan vaan varmuuden vuoksi.
Seuraavana päivänä heräsin alle kympin arvoilla, mutta aamupala nosti sokerit taas taivaisiin. Päätin ottaa pienen riskin ja nostin tilapäistä basaalia 24h ajaksi (ja pakkasin repun täyteen hypoevästä!). Koko sen päivän elin +155% basaalilla ja se tepsi! Sokerit laskivat kympin tuntumaan ja pysyivät siellä. Ette usko, mikä helpotus oli mitata 6-8 mmol/l arvoja! Koskaan, siis ikinä milloinkaan, ei ole 8.9 arvo tuntunut yhtä hyvältä!
Loppuloma vietettiin sitten hyvillä sokereilla pitkin poikin retkeillen, tuli nähtyä Great Ocean Road, Bondi Beach ja Sydneyn oopperatalo, kokeiltua surfaamista sekä käveltyä pitkin Sydneyn ja Melbournen katuja helteessä. Sillä hellettäkin saatiin lopulta! Loma oli ihana, koko Australia oli ihana ja koko kokemus kaikkine konferensseineen ja koaloineen ja ihan ylösalaisin käyttäytyneine sokereineenkin oli ihan järjettömän mahtava.
Nyt kotosuomessa on olo vähän sekava toisen suunnan aikaerosta johtuen, mutta ainakin tiedän millä tavalla pumppua pitää säätää jos sokerit taas nousevat kohti korkeuksia! 🙂
