Arkielämä ja diabeteselämä, onko niillä eroa toisiinsa?

Joulupäivän iltana kävin keskustelun ei-diabeetikkoystäväni kanssa. Hän oli lukenut blogiani ja huomannut siellä paljon minuun liittyviä asioita, jotka eivät ole tulleet esille 25-vuotisen ystävyytemme aikana. Aloin yöllisen juttutuokion seurauksena pohtimaan miksi näin on. Onko minussa todella kaksi täysin erilaista puolta, jotka näyttäytyvät aina vain tietylle kohderyhmälle erikseen? Olenko minä minä diabeetikkoystävien vai ei-diabeetikkoystävien seurassa? Onko näillä puolilla enemmän eroavaisuuksia kuin yhteneväisyyksiä? Voiko näitä kahta puolta yhdistää tai tarvitseeko niitä edes?

Jos hyväksyttäisiin ajatus kahdesta eri henkilöstä samassa persoonassa. Mikä puolia yhdistää? Olen äänekäs. Puhun ennen kuin ajattelen. Pyrin sanomaan asiat aina niin kuin ne ovat, kiertelemättä tai kaartelematta. Olen tyhmänrohkea. Osaan pohtia ja pyöritellä filosofisia ajatuksia, joista en todellisuudessa ymmärrä pätkän vertaa. Tykkään sisustamisesta, asukokonaisuuksista ja kolmen ruokalajin aterioista. Nämä kaikki ovat minua ja toteutan niitä roolistani riippumatta.

Mikä diabeetikko-minua ja minua sitten erottaa? Jos oletetaan, että diabeetikkominä tulee esille vain diabeetikkokavereiden seurassa, millainen silloin olen? Puhun vapautuneesti piikeistä, pistosvälineistä, verensokeriarvoista, hoobeeaayksceestä, viimeisimmistä lääkärikäynneistä ja erilaisista resepteistä. Liitännäissairauksien eteneminen ja niiden vertailu ei tuottaisi juurikaan tulosta terveiden kanssa, myöskään aterian hiilareiden arviointiin ei saa paljonkaan apua niiltä, joiden haimalla ei ole jonkin verran ikävähköä toimintahäiriötä.

Varmasti puheenaiheet eri piireissä ovat luontaisesti erilaiset, mutta tekeekö se minusta kaksi eri henkilöä? Ehkä pitääkin painottaa eri minuuksien erottelussa tuota aiemmin mainitsemaani vapautuneesti puhumista. Toki voin terveillekin kavereille kertoa mitä mittarini näyttää, mutta koko ajan on omituinen tunne takaraivossa. Onko tällä kaikella merkitystä toiselle? Onko 5.3 mmol/l ja 17.9 mmol/l välillä mitään eroa keskustelukumppanille? Jaksaako tuo toinen nyt kuulla miten pistin vahingossa liikaa/liian vähän ja mitä sitten tapahtui. Tavallaan juuri tuo keskustelukumppanin suhtautuminen minuun ja diabetekseeni ovat avainsanoja. Varmasti käyttäydyn eri tavalla, kun minun ei tarvitse selittää juurta jaksaen mitä tarkoittaa nefropatia, miksi Lantus tuli vaihdettua Levemiriin ja mikä kumma on tilapäinen basaali.

Onko tällä terveydellisellä kaksoiskansalaisuudella sitten todellista merkitystä minulle?

Eipä juuri. Sisäistän sen, että kaikki eivät ole kiinnostuneita diabeteksestani. Siksipä säästäänkin D-puheet siihen, kun pääsen diabeetikkoseuraan ja terveet ystäväni saavat pysytellä siitä puolesta rauhassa erossa. 🙂

PS. Diabeetikkoystäväni, myös TE olette ystäviäni, vaikka putoattekin diabeteskategoriaan. ;p

2 kommenttia artikkeliin ”Arkielämä ja diabeteselämä, onko niillä eroa toisiinsa?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *