Joskus kroppa pettää ”hyvällä tavalla” ja insuliinia tarvitseekin huomattavasti vähemmän kuin normaalisti. Siihen on hankala reagoida, kun siitä ei aina tiedä ennen kuin saatetaan olla jo ihan metsässä ja matalilla.
Toissa syksynä elin 2 viikkoa lähestulkoon pelkällä basaalilla (vrt. pitkävaikutteinen). Sokerit olivat koko ajan 5-7 tai bolustaessa pientäkin määrää sain aikaiseksi hypot. Kahden viikon honeymoonin jälkeen oli edessä karu arki ja sokerit taas hetken pilvissä kun en osannutkaan enää pistää aterioille riittävästi.
Eilen töissä tuli syötyä Heselounas. En ole ihan varma paljonko juustoateriassa on hiilareita, aika summamutikassa bolustin könttämäärän. Selkeästi tämä oli hyvä ratkaisu, pizzabolus (yhdistelmälisäannos) olisi saattanut nostaa sokerit ja ilta olisi ollut yhtä sekasotkua. Nyt kävi toisin, yllätyksekseni.
Kun pääsin kotiin vähän ennen kuutta, näytti mittari 6.6. Aika jees! En jaksanut alkaa väsätä varsinaista päivällistä, joten tyydyn kahteen palaan kauraleipää (hyi minua!). Annosoppaan mukaan pistin 2,4U hiilareita leivissä on n. 22g. Heti kohta toisen leivän kohdalla tunsin, kun sokerit alkoivat laskea. Se oli omituista, olinhan just syömässä. Odottelin jonkin aikaa ja kun olo ei juurikaan kohentunut söin noin tunnin päästä toiset 2 leipää ja join lasin tuoremehua, mittaamatta. Pistin 1,5U, varmuuden vuoksi. Kymmenen aikaan illalla sokerit olivat vain 7.8!
Ja sokerina pohjalla aamuarvo 5.6. 😮