Tavallisella tavalla en kyllä viettänyt perjantaita, oli rakkaan ystävän valmistujaisjuhlat. Juhliin kuului luonnollisesti ruokaa ja juomaa ja mukavaa yhdessäoloa. Pienen diabetespaniikin koin kotona ennen lähtöä: mihin piilotan pumpun! Onneksi sen sai melko näkymättömiin kaaritukien väliin mekon alle.;)

Entäs sitten ne juhlat, miten tavallinen diabeetikko selviää alkumaljasta, seisovasta pöydästä ja boolikannuista? Hyvin tavallisesti. Nyrkkisääntöhän yleensä on, että jos olet ulkona, älä pistä ennen kuin pääset kotiin. Alkoholi ensin nostaa sokereita ja lopulta romahduttaa ne alas, yleensä aamuyöstä kun on juuri päässyt unenpäästä kiinni.

No kahvipöytään päästyäni ja kakunpalat (kyllä, kolmea eri sorttia, pieni pala jokaista) nautittuani tuntui siltä, että nyt ehkä kannattaisi mitata, nyt saatetaan olla korkeilla. Sitten tuli musiikkiesitys ja yksinkertaisesti unohdin. Olin kyllä muutaman yksikön ruokailun aikana pistänyt. Onneksi.

Tarjolla oli tosi hyvää boolia, jotain karpaloa ja samalla makeaa ja kirpeää. ei onneksi ollut alkoholipitoisuudeltaan kovin vahvaa. taas tuli sellainen olo, että pitäisi mitata janyt jopa muistin, korkeilta tuntui. Niinhän siinä kävi, huideltiin jo yli 25mmol/l Hups. Selvitin, että boolissa oli käytetty SEKÄ sokerimehua että sokerilimua. Vielä isompi hups, alkoi vaahtokarkkien napsiminen vähän kaduttaa. Pistelin muutaman yksikön lisää, tunnin päästä edelleen samat arvot. Pistelin vielä muutaman yksikön lisää ja sen jälkeen alkoi olo parantua huomattavasti.

Kotona olin joskus hiukan ennen yhtä, silloin sokerit 17. Vähän jäi korkealle, mutta herätessä (eli vasta lähempänä yhtätoista…) 10.3, eli ihan siedettävä tulos.

Kaiken kaikkiaan mahtavat juhlat ja ihanaa, että en ole mikään stressaajatyyppi, vaan otan tällaiset juhlat aina vähän yleistä rennommin. Juhlista tulee nauttia, niin kuin kyllä elämästä yleensäkin! 😉