Sain viime viikon tiistaina sairaalastani lainaksi erikoissairaanhoidon asiakkaan ja pumppupotilaan luksustuotteen, jatkuvan glukoosimonitorin. Kaupunkini myöntää insuliinipumppupotilaille yhteensä neljä viikkoa tätä herkkua vuodessa. Aiemmin olen jakanut jakson kahteen, mutta nyt päätin tuhlata koko vuoden viikot kerralla. Jaa mikä sitten on jatkuva glukoosimonitorointi?

Rakkaalla lapsella on monta nimeä ja tässä tapauksessa yleisimmin käytetty on luultavasti sensorointi. Ihoni alla on siis glukoosisensori, joka mittaa sokeriarvoja (glukoositasoa) kudosten soluja ympäröivästä nesteestä, soluvälinesteestä. Mittaustulos ei ole just prikulleen sama kuin sormenpään veripisarasta otettuna, mutta hyvin lähellä kumminkin. Sensori on kiinni lähettimessä joka langattomasti ja jatkuvasti (5 min välein) syöttää arvoja vastaanottimelle, eli samaten erikoissairaanhoidosta lainassa olevalle sensoripumpulle. Pumppu on toiminnoiltaan sama kuin oma kappaleeni, siinä on vain lisänä tämä sensoroinnin vastaanotto-ominaisuus.

Olen jo vanha tuttu tämän systeemin kanssa (hah, sekä diabeteksen että sensoroinnin siis!), mutta joka kerta ensimmäistä asennusta aloittaessa on vähän hutera olo. Mikä muovinpala nyt pitää laittaa mihin ja mistä napista painaa ja kuinka kovaa ja ei se näin voinut mennä ja mitä tuokin pylpyrä tuossa tekee?! Asiaa ei auttanut se, että jakson ekan sensorin kiinnitin Helsingin yliopiston Porthanian invavessassa illan jo hämärtyessä. Saattoi käytävässä kävelevä ihmetellä sitä ”hups…”, ”oho!” ja ”ei helev….!!” puhinaa, joka lukitun oven takaa kuului. Miten sensorointi sitten auttaa tällaista kaiken kokenutta ja kaikkitietävää ja mahtavan fiksua diabeetikkoa? No ainakin ymmärtämään sen, ettei ole kokenut mitään, ei ymmärrä mistään tuon taivaallista ja viisaskin on vain se, joka tietää, ettei tiedä mitään. Jatkuvan glukoosimonitoroinnin avulla voi tämän oman älykyytensä tason määrittelyn lisäksi ymmärtää oman verensokerinsa käyttäytymistä. Toisin sanoen huomata, miten verensokeri käyttäytyy erilaisissa tilanteissa ja miten niihin voi viisaimmin reagoida. Sensorin avulla saadaan säädettyä insuliiniannoksia ja tarkennettua pumppupotilaan pumpun asetuksia. Sensorointi muun muassa sai lääkärini ymmärtämään, että verensokerini laskevat aamuyöstä, kun normaali trendi on aamunkoittoilmiö eli tiukasti ylämäkeen nouseva käyrä.

Siinä se on, nappi mahanahassa.

Sensoripumppuun asetetaan omat verensokerin ala- ja ylärajat jotka alittaessa tai ylittäessä alkaa pumppu pitämään ääntä. Omat rajani ovat olleet tämän viikon 4.0-12.0, tuota ylärajaa voisi laittaa vähän tiukemmalle niin alkaisi reagoimaan nouseviin arvoihin aikaisemmin. Jos pumppu huutaa käyrän ylittäessä vaikka jo 8.0 arvon, osaan laittaa lisää bolusta (vertaa kynillä pistettäessä pikavaikutteinen) ja sinne yläarvoille ei ehkä jouduta.

Sensoripumppua voi mielestäni käyttää kahteen eri tarkoitukseen:

1. Olen kiinnostunut siitä, miten todella hoidan itseäni

Kuinka usein mittaan ja mitä teen kun mittaan. Tällöin en kurki sensoria jatkuvasti, vaan teen korjaavat toimenpiteet aina normaalin verensokerimittauksen tai ruokailun yhteydessä. Tämä antaa todellisen kuvan siitä, mitä verensokerini ovat päivän aikana. Tällöin verensokerin ylärajan tulee olla mielestäni vähän korkeammalla, koska en välttämättä normipäivänä reagoisi vielä vaikka niihin 8.0 arvoihin mitenkään (siis en ymmärtäisi mitata niitä jos ei olisi esim. ruoka-aika).

2. Haluan mahdollisimman hyvän hoitotasapainon

Seuraan systemaattisesti (ja paniikinomaisesti?) käyrän piirtymistä sensoripumpun näytölle. Tällä saadaan epäilemättä hyvä tasapaino, mutta jos kaupunki myöntää vain neljä viikkoa sensorointia vuodessa ja jokainen viikon kestävä sensori omarahoitteisena kustantaa hiukan alle 70e, on oman itsensä jatkuva tarkkailu kohdallani liian kallista. Koska tällainen jatkuva (24/7/365) sensorointi ei ole mahdollista, voin käyttää sensoria siihen, että saan sokerini tasaiseksi viikon ajaksi. Tällöin yläraja voisi olla matalampi ja reagointi tapahtuisi täten myös huomattavasti aikaisemmassa vaiheessa.

Aamu oli tasaista, mutta synttärikakkuviipale nosti sokerit ja ne kääntyivät laskuun vasta lounaan nousupiikin jälkeen. Nuo mustat täpät käyrän alla ovat hetkiä, jolloin pistän insuliinia.

Suunnittelin jo  sensoria hakiessani, että pidän rajaa tuossa 12.0 kohdalla ensimmäiset pari viikkoa (tarkoitus 1) ja viimeisen sensoriviikon rutistan sitten arvot johonkin 4-6 välille (tarkoitus 2). Katsotaan miten käy! 🙂