Olen jokseenkin aktiivisesti mukana Suomen Diabetesliitto ry:n toiminnassa. Kuluva vuosi on neljäs kauteni Nuorten Diabetesyhdistys ry:n puheenjohtajana, näitä on edeltänyt kolme kautta saman yhdistyksen sihteerinä. Olen toiminut neljä vuotta Diabetesliiton liittovaltuutettuna ja kaksi kertaa Kansainvälisen Diabetesliiton (International Diabetes Federation) Young Leaders in Diabetes -ohjelman jäsenenä (Dubai 2011 ja Melbourne 2013). Kaikki tämä on vapaaehtoistyötä, palkatonta, yhteiskuntapoliittista vaikuttamista ilman taloudellista kannattavuutta.
Osallistuin menneenä viikonloppuna Tampereella Diabetesliiton liittokokoukseen Nuorten Diabetesyhdistyksen edustajana. Liittokokous hyväksyi liittohallituksen esityksen liiton uusiksi säännöiksi. Säännöt madaltavat liiton hierarkiaa ja poistavat hiukan vanhentuneelta kalskahtavan liittovaltuuston. Tämän tarkoittaa, että oma tehtäväni valtuutettuna lakkaa tämän vuoden lopussa. En kuitenkaan ole pettynyt, minä ja koko Nuorten Diabetesyhdistys kannatti sääntömuutosta sataprosenttisesti. Olen toki kuitenkin hiukan surullinen joutuessani luopumaan valtuuston kaksi kertaa vuodessa pidetyistä kokouksista ja niiden mukanaan tuomasta fiiliksestä.
Ai miten niin? voisi joku ihmetellä. Kaikki liitot ja järjestöthän ovat täynnä mummoja ja pappoja kahvikupit kourassa! Siellä puhutaan tylsistä asioista ja mennään nukkumaan ajoissa! Niin, no, en voi kokonaan kieltääkään tätä näkemystä. Ja tottahan se on, liitto(valtuustokin) on täynnä vanhempia diabeetikoita, usein kakkostyyppisiä eläkeikäisiä. Mutta juju onkin juuri siinä, että olen pystynyt oppimaan näiltä mummoilta ja papoilta ihan uskomattoman paljon asioita, jotka ovat osaltaan rikastuttaneet elämääni. Olen ammentanut heidän elämästään, kokemuksistaan, tavoistaan, historiasta, diabeteksen hoidosta eri vuosikymmeninä. Erittäin paljon olen oppinut nimenomaan järjestötoiminnasta.
Tämän kuluneen neljän vuoden aikana Diabetesliitto on kuitenkin nuortunut. Vertasin viikonloppuna liittokokouksen kävijäkuntaa siihen porukkaan, johon minut tuupattiin vuonna 2010 edellisessä liittokokouksessa. Keski-ikä oli laskenut kuudestakymmenestä vähintäänkin viiteenkymmeneen, väittäisin! Kuulostaa näin alle kolmikymppisen korvaan silti aika vanhalta, mutta muutos oli huomattava. On äärettömän hienoa huomata, että nuorempia on saatu mukaan liiton toimintaan. Ja on äärettömän mahtavaa olla mukana tekemässä historiaa ja nyt hyväksyttyjen sääntöjen avulla uutta, joustavampaa liittoa.
Toivottavasti nämä nyt hyväksytyt säännöt pystyvät vähemmällä byrokraattisuudellaan houkuttelemaan mukaan entistä enemmän nuoria järjestöaktiiveja, jotka oikeasti haluavat tehdä töitä diabeteksen parissa. Edellisen sukupolven järjestöaktiivisuus on huomattavasti korkeampaa kuin meidän nykynuorten ja siksi ikäisemme saattavat helposti viheltää pelin poikki. Aiemmin tietoa on ollut hankala saada järjestäytymättä, nykyään kaiken kaikesta voi löytää helposti napin painalluksella netistä. Ollaan kärsimättömiä ja vuosi, kaksi järjestötoiminnan parissa riittää (taidan olla se poikkeus joka vahvistaa säännön kun olen mukana jo seitsemättä vuotta…). Diabetesliitto tarvitsee nyt nuoria, mutta sen ei pidä unohtaa vanhempia. Tarvitaan meitä kaikkia, meitä, jotka allekirjoittavat sunnuntaina hyväksytyn Diabetesliiton tavoiteohjelman vuosiksi 2015-2019:
1. Diabetesliitto on jokaisen diabeetikon apuna ja tukena
2. Olemme keskeinen suomalainen diabetesyhteisö
3. Vaikutamme tuloksekkaasti diabeetikoiden elämään ja asemaan.
Tämä on se työ, vapaaehtoistyö, mitä haluan tehdä. Työtä meidän, diabeetikoiden, puolesta.
