Työskentelen toisen asteen oppilaitoksessa lähinnä aikuisopiskelijoiden asioissa. Aikuiset opiskelevat meillä pääsääntöisesti iltaisin. Kun koulut alkavat syksyisin, tarkoittaa tämä tietysti sitä, että opintosihteeri päivystää eri ryhmien orientaatioissa – aina iltaisin.
Kun neljättä kertaa samalla viikolla saapuu töihin siinä yhdeksän aikaan aamulla ja jättää rakennuksen 12 tunnin päästä taakseen vain palatakseen seuraavana aamuna takaisin, on into ja tekemisen ilo aika kaukana. Orientaatio orientaation perään aiheuttaa sen, että illan valmistelut hoidetaan vasta samana aamuna ja sitten juostaan pää kolmantena jalkana kun jokin asia aina puuttuu jostakin. Ja vaikka kaikki muuten menisi hyvin, kaatuu tietokone. Tai puolet aloittavista opiskelijoista puuttuu orientaatiosta. Tai luokkatilassa on yllättäen triplabookkaus. Tai kotiin palatessa sataa niin, että kauniit mokkakengät kastuvat pilalle.
Tämä on normaalia oppilaitosarkea, syksy kun on kaikista kiireisintä työaikaamme. Mutta lisätänpä kiireen, lyhyiden yöunien, huomiota vaativan kissan ja jonkinasteisen sosiaalisen elämän ylläpidon yhtälöön vielä yksi muuttuja. Diabetes.
Kun sokeriarvot seilaavat, yllätyshypo iskee täysin puskista, mitata ei ehdi ja puhelimen hälytys huutaa yksin vaatekaapissa Levemir-aikaa alkaa väistämättä vähitellen miettimään, että mikäs järkeä tässä kaikessa olikaan. Siis ihan oikeasti?
Tiedän tasan minkälaiset materiaalit mihinkin orientaatioon valmistellaan, joku toinen on ne puolestani listannut. Tiedän tasan mistä mikäkin tavara löytyy ja mistä kansiosta sen voi tulostaa. Osaan käyttää työssäni vaadittavia ja opiskelijoille esiteltäviä ohjelmia. Käyttäjätunnusongelmatkin hoituvat, aikanaan. Jos ei pääse kirjautumaan koneelle heti ekana iltana ei kenekään maailma siihen kaadu. Asiat sujuvat tai eivät, aina virheitä ei pysty korjaamaan etukäteen, mutta me opintosihteeritkin olemme vain ihmisiä. Jopa me diabeetikko-opintosihteerit.
Parin viikon kiireen jälkeen päätin tasata sokerit. Kaivoin Diabetesseurantataulukon Diabetesliiton sivuilta, aloin seurata arvojani, rupesin muistamaan Levemirin ilman herätystäkin ja aloitin kokonaisuudessaan strukturoidumman, vähemmän kiireisen elämän.
Ainakin ensi syksyyn saakka.
Kuva ©Kaisa K., Avra beach, Aígina, Kreikka
Tähän loppuun vielä seuraavan syksyn must-buy, kahvimukimuki diabeetikonkin kiireen selättävällä muistutuksella:
