Tämä on raaka ja irvokas tarina tavallisen diabeetikon aamusta. Tarina, jonka aika harvoin kuulee, vaikka se ei missään nimessä tarkoita sitä, etteikö näin monille meistä kävisi. Tarina, jonka vuoksi tämä sairaus ottaa minuakin joskus päähän.
Heräsin aamulla klo 05:57 tärinään. Hypotärinään. Se on sitä, kun tuntuu siltä, että kroppa ei pysy paikoillaan vaikka ulospäin ei mitään näykään. Kylmä hiki valui selkää pitkin ja hetken piti miettiä, että missäs sitä oikein onkaan. Ensimmäinen ajatus oli, että herätyskello soi vasta vartin päästä, ei hyvä luoja, en halua tätä vielä!
Orientoiduttuani aikaan ja paikkaan suuntasin keittiöön. Hypoissani olen aina pysynyt omilla jaloillani (paitsi ne kolme kertaa kun jalat ovat menneet alta ja samalla koko taju veks) ja löytänyt ruuan luokse, niin myös tänä aamuna.
Kaivoin keittiön pöydälle tuoremehua, leipää, oivariinia, juustoa, mysliä ja maitoa ja aloin syödä. Söin, söin, söin. Mikään ei tuntunut riittävän. Uusi lasillinen tuoremehua, uusi leipä päällisineen. Lisää ruokaa! huusi kroppani. Kolmas lasi tuoremehua, neljäs leipäviipale. Lisää! Lisää! Iso kulhollinen mysliä. Vielä yksi leipäviipale. Kaikki tämä alle viidessä minuutissa.
Järjellä (ja normaaleissa verensokereissa) ajatellen tiedän, että 20 g hiilihydraattia riittää nostamaan 2.9 mmol/l verensokeriarvon normaalitasolle. 20 g hiilihydraattia on noin 2 dl tuoremehua tai 2 leipäviipaletta. Mutta suoraan unesta heränneenä, silmät lasittuneina ja koko olemukseni ainoastaan energiansaantiin fokusoineena en vain pysty, kykene tai osaa olla syömättä koko jääkaappia tyhjäksi.
120 g hiilihydraattia navassa alkoi jo painaa ja minua paleltaa. Ruuansulatushan tarvitsee energiaa toimiakseen, silloin verenkierto aktivoituu vatsassa ja pintaverenkierto vähenee aiheuttaen kylmän tunteen sormiin ja varpaisiin. Tuollaisen tuplapäivällisen kokoisen määrän hiilihydraatteja sulattaakseen kroppani tarvitsee tehdä varmasti tuplamäärä työtä, eli palelu on aika hervoton. Painelin takaisin sänkyyn ja hytisin peiton alla puolisen tuntia kunnes oli pakko nousta ylös ja valmistautua töihinlähtöön.
Aamun hypot ovat pahimmat. Niistä jää paha maku suuhun koko loppupäiväksi ja tuntuu, ettei mikään määrä kahvia riitä herättämään päätä todellisuuteen.
Jos tästä haluaa jotain positiivista keksiä, niin eipähän tarvinnut käyttää arvokasta aamuaikaa aamupalalla istumiseen, vaan koko homma oli ohi minuuteissa.
