Tuossa kuukausi sitten oli sellainen pieni tilanne päällä. Saavuin aamulla töihin kulkematta lähtöruudun kautta, eli en lähtenyt kotoa. Illalla oli vaikuttanut hyvältä idealta jäädä kaupunkiin yöksi, ei silloin muisteltu pumpussa jäljellä olevaa insuliinia. Herätessä totuus läsähti vasten kasvoja, basaalia riitti 8 tunnin ajaksi eikä bolustaa voinut ollenkaan. En yksinkertaisesti ehtinyt käydä kotona aamulla, jouduin siis tyytymään karppauspäivään.

Päivä meni jotakuinkin tähän malliin: aamupalana kahvi, ap-välipalana teemukillinen. Lounaan teemukillisen kaveriksi löysin työpaikalleni unohtuneen raejuustopurkin, 100g raejuustoa sisältää 2,5g hiilihydraattia. Sitä uskalsin syödä noin 200g ilman ateriainsuliinia. Iltapäivällä toinen teemukillinen ja silloin maha vähän kurni. Laskeskelin, että kotiin pääsen jo parin tunnin päästä ja uskalsin riskeerata yhdellä dominokeksillä. Maha pysyi kutakuinkin täyden tuntuisena ehkä siksi, että täytin sitä koko ajan jollakin, vaikka sitten vain teellä.

Loppujen lopuksi kotiin päästyäni olin ehtinyt olla jo tunnin ilman basaaliakin, sokerit 10 pintaan ja ketoaineet 0.4. Ei siis hätää, sanoisin.

Tämä ei TODELLAKAAN ole suositeltavaa, ei missään muodossa! Ketoaineet olisivat voineet nousta hurjasti, hypojen iskiessä ja ylikorjatessani ei olisi voinut tasoittaa korkeita, pumpun rikkoutuessa olisi ollut tukala paikka… Onneksi työpaikan ja kotioven välillä on vain 20 minuuttia, vihoviimeisessä hätätilanteessa olisi siis voinut lähteä kotiin. Mutta oli ihan hyvä huomata miten sitä pärjää tiukassakin tilanteessa niillä eväillä, mitä on.

Miksi tämä tuli tänään mieleen? No kun aamulla piti laittaa pumppu kiinni, mutta yksinkertaisesti UNOHDIN. Ja nyt Levemiriä aamupistokselle 7ky (50% normimäärästä). Onneksi ateriainsuliinia on kunnolla, kikkaillaan sitten sillä.