Joskus sitä vaan väsyy. Kaikkeen. Diabetekseen varmasti perusarkea nopeammin. Joka päivä on muistettava, joka päivä on laskettava, joka päivä on tsempattava. Itselleni tapahtui oman tsempin kanssa notkahdus maailman diabetespäivän jälkeen. Osallistuin taas tänä vuonna Facebookkampanjaan, jossa floodataan statukset täyteen diabetesasioista maailman diabetespäivän ajan. 14.11. aamusta iltaan, ihan joka asia. Vaikka diabetes on koko ajan läsnä, tuolloin se oli jotenkin… kaikkialla.

Diabetes on mielessä 24/7. Siitä ei pääse eroon.

Se, että väsyn siihen, ei tarkoita kuitenkaan sitä, että jättäisin itseni hoitamatta. Olen vain jotenkin…turta. Haluaisin joskus jotain muutakin juteltavaa, mutta aina se tulee esille. En halua piilotella sairauttani, en sitä, mitä olen, mutta joskus olisi vain niin ihanaa, kun ei tarvitsisi ystävän luona aamupalapöydässä edellisillasta väsyneenä kaivaa pumpputarvikkeita, ampua kanyyliä, täyttää säiliötä ja mitata sokereita kun muut ovat jo yöllä ostetun pitsan kimpussa.

Huh. Purnaaminen helpottaa joskus.

Ensi kerralla sitten pirteämpää.