Olen sairastunut diabetekseen vuonna -89. En tiedä millaista on olla terve, terve niin kuin sana yleensä ymmärretään: sairaudeton. Tämä voi kuulostaa järkyttävältä, tiedän. Terveet huokailevat ja luovat sääliviä katseita: ”Tyttöparka, miten se voi elää tuon tilan kanssa, miten hankala onkaan olla kun ei ole terve, miten se jaksaa kaikki ne lääkkeet ja piikit ja kaikki…”.

Mitä minulle itselleni tarkoittaa olla terve? Minulla ei ole flunssaa. Minä en kärsi migreenistä ja allergiatkaan eivät vaivaa. No atooppinen iho joskus kutittaa, mutta siihen on lääkkeet. Kaikki raajani toimivat ja pääkoppakin on kasassa. Miksi siis sanotaan, että olen sairas? Ai niin, se diabetes.

Kun elämän ensimmäiset muistikuvat ovat sairaalan vuodeosastolta, on hankala suhtautua siihen tosiasiaan, että minulla on sairaus. En todella tiedä, millaista on olla ilman diabetesta. En voi käsittää, miten voisin syödä aterian pohtimatta noin tuhatta eri asiaa samanaikaisesti: milloin söin viimeksi? mitä söin viimeksi? olenko tänään/eilen urheillut? aionko urheilla seuraavien tuntien aikana? mitä aion tehdä seuraavien tuntien aikana? mitä mittari näytti? näyttiköhän se oikein? mikä olo on? hyvä? huono? entä jos syön vielä toisen lautasellisen, mitä sitten?

Välillä tämä ajatus sairaudettomuudesta on turhan hallitseva, silloin unohtuu se omasta itsestään huolehtiminen, silloin mittari näyttää liikaa ja HbA1c hipoo taivaita tai hypoja lääkitään yötä päivää. Silloinkaan nuo ateriaa edeltävät kysymykset eivät unohdu, ne vain tukahdutetaan. Harmillista kyllä, tämä on joskus liiankin helppoa.

Facebookin eräässä viestiketjussa esitettiin idea. Diabetesblogi, jota kirjoittaisi tavallinen diabeetikko. Siis ihan tavallinen, ei mikään extreme-urheilija, ei mikään mallitapaus. Ei megahypoja ja sairaalareissuja, ei tiukkaa 4-6 mmol arvoja pitkin päivää. Vaan ihan tavallinen, itsestään kuitenkin huolta pitävä diabeetikko kirjoittaisi arjestaan, siitä, mitä tavallinen diabeetikko tekee tai unohtaa tehdä, sairauden (okei myönnän, on se oikeasti sairaus) näkökulmasta.

Tässä tämä on, vastaus haasteeseen. Kaikki ei aina (todellakaan) mene opaskirjan mukaan, mutta aika usein se on kuitenkin ihan fine.

Nelli