Jaa lokakuu. Enpäs näköjään päivittele kamalan usein blogia. No, ehkä olen liian tavallinen diabeetikko kun elämässä ei ole mitään kertomisen arvoista. 🙂

Tai siis nyt on, kun kerran taas tänne eksyin jaarittelemaan. Tulin tänään kotiin Nuorten Diabetesyhdistyksen järjestämästä mökkiviikonlopusta. Okei, olen yhdistysaktivisti. Ei siis ihme, että ravaan kaiken maailman diabetestapahtumissa. Mutta tänä vuonna mökkiviikonloppu oli omalta kohdalta erilainen, sain nimittäin kerrankin olla vain leiriläisenä. Olin nähnyt ohjelman etukäteen, mutta en ottanut siihen juuri kantaa enkä ohjaillut sen suunnittelua. Ilmoittauduin vain leirille, maksoin osallistumismaksun ja olin oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Aika kivaa.

Leirillä oli ohjelmassa yhteisiä leikkejä, diabeteksen ja diabeetikon kohtaamien ongelmien käsittelyä draaman keinoin, psykologin kanssa keskustelua sekä sirkustyöpaja! Saatiin myös ihailla tulishowta lauantai-illan pimeydessä. Tietysti myös syötiin hyvin ja saunottiin, sekä jaettiin ja vastaanotettiin sitä kaikista tärkeintä, vertaistukea.

Leiriläisenä olo oli hienoa! Ihan mahtavaa! Ei tarvinnut katsoa kelloon, ei tarvinnut miettiä, mitä seuraavaksi on vuorossa eikä tarvinnut (periaatteessa) olla vastuussa mistään. Käytännössä tietysti olen vastuussa kun luotsaamani yhdistys järjestää mitä tahansa. 🙂

Suosittelen oikeasti diabetesyhteisöön tutustumista, jos sellaiseen ei ole vielä löytänyt tietään. En mainosta omaa yhdistystä, pois se minusta ;), mutta vaikka paikallisyhdistyksen toimintaan kannattaa tutustua. Jos sieltä ei löydy mitään mielenkiintoista, voi myös ottaa rohkeasti yhteyttä ja kysyä saisiko toimintaa järjestää. Vertaistuen piiriin voi hakeutua myös netissä, useilla yhdistyksillä on Facebook-sivut ja Diabetesliiton Kohtauspaikka-foorumilla keskustelu käy kuumana. Myös IRCissä on mahdollista liittyä #diabetes-kanavalle (sieltä löytyvät muuten myös NDYn juuret!) .

Olen sitä mieltä, että ihan yksin ei kannata diabeteksensa kanssa olla, tämä on kuitenkin aika raskas taakka kannettavaksi. Joskus tulee tietty fiilis, että nyt on saatava olla yksin, nyt tarvitsen terveitä kavereita ja ihan eri aiheen juttuja ympärilleni, mutta diabetesyhteisössäkin voi olla kiva käydä aika ajoin voimaannuttamassa itseään. Saa huomata, että hei, en olekaan yksin, meitä on muitakin, joku muukin ymmärtää tämän asian!

Siinäpä se, kannattaa kokeilla muiden diabeetikoiden tapaamista. Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa uusiin ihmisiin tutustumista!